Kerro minulle jotain hyvää

Copyright: Me Before You (2016)

Jojo Moyesin kirjaan ja käsikirjoitukseen perustuva romanttinen draama Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You 2016) kutoo yhteen kahden, oman elämänsä vankina olevan nuoren aikuisen rakkaustarinan.

Elämäniloa pulppuileva, työpaikkansa menettänyt Louisa Clark (Emilia Clarke, Game of Thrones, Terminator Genisys) pestataan liikenneonnettomuudessa vakavasti vammautuneen ja synkkyyteen vaipuneen Will Traynorin (Sam Claflin, Nälkäpeli-elokuvasarja, Lumikki ja metsästäjä) seuralaiseksi.

Räikeällä pukeutumistyylillään hullutteleva, luova ja hyväsydäminen Lou on jämähtänyt englantilaiseen pikkukaupunkiin perheensä avuksi. Neliraajahalvauksesta kärsivä Will puolestaan elää elämäänsä pyörätuoliin sidottuna puolella liekillä varakkaiden vanhempiensa katon alla.

Molemmat tyytyvät osaansa. Lou auttaa vanhempiaan oman elämänsä kustannuksella ja sietää ajattelemattoman poikaystävänsä päähänpistoja, mutta haaveilee paremmasta. Kohtalostaan katkeroitunut Will on päättänyt eristäytyä maailmasta vihaamalla kaikkea ja kaikkia.

Tarina muuttaa kurssiaan, kun Lou pääsee näkemään Willin kovan kuoren alle ja päättää palauttaa kolhuja kokeneen nuoren miehen uskon elämään. Lannistumaton Lou ja energisestä toiminnan miehestä siipirikoksi muuttunut Will löytävät rakkauden yhteisellä matkallaan.

Thea Sharrockin esikoisohjauksen sanoma rakkauden vapauttavasta voimasta toimii monella eri tasolla ja löytyy komediallisten kommellusten sekä kepeän romanttisen kuorrutuksen alta. Stingin laulun sanoin: If you love somebody, set them free.

Kuvankauniin pääparin tähdittämä elokuva jättäisi epäuskottavan tunteen, ellei heidän keskinäinen kemiansa toimisi valkokankaalla erinomaisesti yhteen. Sam Claflinin syystäkin synkistelevä Will tasapainottaa sopivasti Emilia Clarken höpsönsuloisen Loun hetkittäin koomista koheltamista.

Tässä elokuvassa musiikki kuljettaa koskettavaa tarinaa saumattomasti eteenpäin, kuten myös ansioitunut sivuosakaarti: Charles Dance (Game of Thrones) ja Janet McTeer (Outolintu-elokuvasarja) Willin huolehtivina vanhempina sekä Bernard Coyle (Downton Abbey) Loun maanläheisenä isänä.

Kiiltokuvamaisen kaunis, silti haikean elämänmakuinen elokuva nostaa hymyn suunpieliin ja jättää kyynelen silmänurkkaan.

Arvostelu: XXXX

Laura Kane - Hollywoodin tuore tulokas

Peloton ja pirteä nuori suomalaisnäyttelijä päätti laittaa kaikki likoon lähtemällä Atlantin toiselle puolelle. Oululaislähtöinen Laura Ollikainen, taitelijanimeltään Laura Kane, hyppäsi suoraan syvään veteen ja luo nyt määrätietoisesti uraa Hollywoodissa.

- Olisi hienoa työskennellä sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Tulevaisuudensuunnitelmana minulla on ainakin nyt aluksi työskennellä Yhdysvalloissa, ja esiintyminen sekä tv-sarjoissa että elokuvissa kiinnostaa,  Kane hymyilee.

Aivan tyhjästä jo lapsena teatterikärpäsen pureman saanut Laura Kane ei kuitenkaan maailmalle ponnista. Baletti- ja lauluharrastuksen lisäksi kotimaassa teatterilavalla näyttelijän siipiään kokeillut Kane on tehnyt niin kesäteatteria Oulunsalossa kuin esiintynyt vuonna 2008 Kotikaupungin Tähdet -sarjassa Johanna Kurkelan kanssa.

- Lukioiässä liityin Oulu-Opiston teatteriryhmään ja myöhemmin sitä seurasi opiskeleminen ulkomailla, Teatteri Syrjähyppy ja monet muut projektit, Kane valottaa taustaansa.

Kane kouluttautui lukiosta valmistuttuaan näyttelijäksi Englannin sydänmailla Worcestershiren kreivikunnassa sijaitsevassa Worcesterin yliopistossa. Luonnosta ja raikkaasta ilmasta nauttiva näyttelijä suuntasi jo katseensa Hollywoodiin.

Parikymppinen Laura Kane jatkoi opintojaan New York Film Academyssä Los Angelesissa, jossa hioi taitojaan Matthew Modinen johdolla. Modine muistetaan parhaiten elokuvista Full Metal Jacket, Yön ritarin paluu ja Memphis Belle.

Kanen esikuvista tärkeimmät ovat omat vanhemmat, mutta heitä löytyy myös elokuvamaailmasta.
- Näyttelijöistä ihailen monia ja esimerkiksi Cate Blanchett ja Sean Penn kuuluvat tähän joukkooon, he luovat monia erilaisia hahmoja ja ovat aina uskottavia, Kane innostuu.

Pilottikauden käynnistyessä kiireinen Kane neuvottelee agenttien kanssa ja käy koeesiintymisissä. Nuori näyttelijä on jo saanut useita rooleja filmifestivaaleilla kisaavista lyhytfilmeistä ja esiintynyt julkkismeikkiartisti Jamie Greenbergin nettisarjassa Pretty Little Pranksters.

Laura Kanen tulevaisuus vaikuttaa valoisalta, sillä valkokankaan valloitus valtameren toisella puolella on jo saanut lupaavan alun.

Filmografia:

Fail Fail Fail Success (2016)

Ohjaajat: Jaakko Manninen ja Hannu Aukia, yhteistyössä Miska Kajanuksen kanssa. Hannu Aukia ohjasi Paula Vesalan tuoreen Tequila-biisin musiikkivideon.

What’s Next? (2015) 

Lyhytfilmi, Ohjaaja: Denise Khumalo. Saanut Parhaan lyhytfilmin palkinnon InterShort Online Film Awards -festivaaleilla ja nimetty ehdokkaaksi neljällä filmifestivaalilla.

Pretty Little Pranksters (2015)

Julkkismeikkiartisti Jamie Greenbergin nettisarja

Escaping the Gang Life (2014)

Lyhytfilmi, Ohjaaja: Klement Tinaj. Nimetty ehdokkaaksi neljällä filmifestivaalilla.

Drugs 

Lyhytfilmi, Ohjaaja: Leslie Torres

Did you get lost in Shangai, Cowboy?

Tänään näkee päivänvalon ensimmäinen ravintola-arvosteluni. Hauskana yhteensattumana sen kohteena on Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva, vastikään Königin alakerran entisiin tiloihin avattu, uusi meksikolainen Shanghai Cowboy -fuusioravintola.

Ravintolaan saapuessamme kahden naisen seurueemme vastaanotti iloinen puheensorina ja kiireinen, mutta palvelualtis henkilökunta. Kuin taikaiskusta ilman pöytävarausta lähes täyteen buukatusta ravintolasta löytyi kuin löytyikin pöytä kahdelle. Jo ovelta katsoessa paikka näytti viihtyisältä isojen ja pienempien porukoiden seurustellessa vilkkaasti pöydissään.

Kellariravintolasta oli loihdittu tunnelmallinen kolo kynttilöillä, laseihin asetelluilla kukilla ja konseptia myötäilevällä sisustuksella, jossa itä löi kättä lännen kanssa. Konstailemattomat keltaiset muovijakkarat tekivät iloisesti tuttavuutta viimeistelemättämien puisten penkkien ja tummien pöytien kanssa. Ympäristöstämme innostuneina istuimme täynnä odotusta pöytäämme.

Tilasin lopulta tarjoilijan suosittelemaa Flying Snake Dog -olutta.

Ilomme pöydän nopeasta vapautumisesta loppui kuitenkin kuin seinään, kun pelkkä juomien tulo kesti liki kolme varttia. Hyvä ensivaikutelma sai ensimmäisen kolauksen jo juomatilausta tehdessämme, kun tarjoilijamme ei osannut kertoa ravintolan ilahduttavan omintakeisesta olutvalikoimasta. Seikkailunhaluisena halusin kokeilla jotain uutta.



Myös ravintolan ruokalista noudatti johdonmukaisesti konseptia ja näkyi kristallin kirkkaana
menussa itämaisen ja meksikolaishenkisen ruuan fuusiona. Drinkkilistassa oli tehty selkeä kompromissi: ravintolan omalla twistillä maustettujen juomaklassikoiden rinnalla tarjottiin perinteistäkin perinteisempiä drinkkejä.

Toisen kolauksen ensivaikutelmamme sai alkupalojemme saapuessa pöytään. Katsoimme seuralaiseni  kanssa epäuskoisena toisiamme, kun menun mukaan jaettavaksi tarkoitettu Nachos & Romaine Leaves näytti lähinnä huonolta vitsiltä. Se muistutti edellisten asiakkaiden jämiä - pari hassua salaatinlehteä ja muutama nacho ristissä lautasella kahden vajaan dippikipon seurana.

Nähdessämme viereisen pöytäseurueen saavan saman annoksen noin kolme-neljä kertaa runsaampana päästimme harmistuneen "Ei voi olla totta!" -huudahduksen yhtä aikaa seuralaiseni kanssa. Varmistin vielä vierustovereiltamme, että he olivat tilanneet samaa, ennen kuin tein ensi kertaa elämässäni valituksen ruoka-annoksesta tarjoilijalle.

Tarjoilijamme otti valituksemme asiallisesti vastaan, pahoitteli ja kysyi, haluammeko lisää ruokaa vai poistaa alkupalat laskumme loppusummasta. Mielipaha ankeasta annoksesta sai minut kohteliaasti kieltäytymään lisäruuasta ja pyysin poistamaan ne laskustamme. Jäimme odottelemaan kuitenkin toiveikkaina pääruokiamme, sillä lähipöytien annokset näyttivät herkullisilta.



Pääruoka: Pulled Pork Corn Chalupa

Pääruokamme täytti odotuksemme makunsa puolesta. 16 euron arvoinen Pulled Pork Corn Chalupa ei kuitenkaan nokkelasta idän ja lännen keittiöiden makujen yhdistelystä huolimatta räjäyttänyt tajuntaamme ja nälkä jäi edelleen kurnimaan vatsoissamme. Sainko rahoilleni tällä kertaa vastinetta? Enpä usko. Oliko palvelu hyvää? Vain nipin napin. Tulenko uudestaan? Ehkä.

Tarjoilijamme tietämättömyydestä ja tarjoiluhenkilökunnan enemmän tai vähemmän hallitusta kaaoksesta huolimatta palvelu oli ystävällistä. Alkupalat oli todellakin poistettu laskultamme ja saimme maksaessamme vielä kaupan päälle pahoittelut hitaasta palvelusta. Lähes kaksi tuntia on asiakkaalle millä mittarilla tahansa liian pitkä aika odotella pääruokia.

Toivon mukaan Shanghai Cowboy pääsee lastentaudeistaan ja laaduntarkkailussa tapahtuneesta kömmähdyksestä huolimatta takkuileva palvelu alkaa pelaamaan. Parantamisen varaa todella on. Konsepti on kokonaisuutena kekseliäs, mutta tällä kertaa Cowboy tuntui kuitenkin olevan hukassa Shanghaissa. 

Arvostelu: XXXXX

 

Tähtiin kirjoitettu virhe

John Greenen samannimiseen kirjaan perustuva Tähtiin kirjoitettu virhe (The Fault In Our Stars 2014) kertoo kahden syöpään sairastuneen nuoren rakkaustarinan, jotka löytävät toisistaan äärettömyyden rajallisesta ajastaan huolimatta.

Elokuvassa älykäs, sairauteensa sopeutunut, happitankkiaan seuralaisenaan kuljettava Hazel Grace (Shailene Woodley, Divergent: Outolintu, The Descendants) ja jalkaproteesistaan huolimatta itsesäälittä elämäänsä jatkava, alati hymyilevä Gus (Ansel Elgort, Divergent: Outolintu) jakavat fyysisten rajoitteidensa lisäksi kyvyn elää tiukasti tässä hetkessä.

Lapsesta asti syöpää sairastanut 17-vuotias Hazel elää heikkojen keuhkojensa vuoksi jatkoajalla. Tehdäkseen mieliksi äidilleen (Laura Dern) Hazel liittyy lääkärinsä määräyksestä nuorten syöpäpotilaitten tukiryhmään. Korneista kokoontumisista ja hieman virahtaneesta vetäjästä huolimatta kotikoulua käynyt Hazel löytää uutta sisältöä elämälleen, kun kirkon kellariin löytää tiensä syövästä selviytynyt 18-vuotias Augustus Waters.

Ylisuojelevan isän (Sam Trammell, True Blood) ensi alkuun nihkeästä suhtautumisesta välittämättä nuoret turvaavat toisiinsa ja jakavat sairautensa ylä- ja alamäet. Hazel jopa kirjoittaa Gusin pyynnöstä tälle muistopuheen hautajaisia varten hänen parhaan ystävänsä Isaacin (Nat Wolff) kanssa. Yhteinen projekti tavata Hazelin suosikkikirjailija Van Houten (Willem Dafoe) tuo nuorelle parille mahdollisuuden lentää yhdessä Frannie-äidin kanssa Eurooppaan. Ilmakuoppia suuremmista harmeista huolimatta matkasta tulee molemmille ikimuistoinen. Kuten jo elokuvan nimi antaa vihjeen, tarinan loppu ei ole kuitenkaan Hollywoodin tapaan mutkattoman onnellinen.

Woodley ja Elgort tekevät molemmat raikkaat roolityöt kohtalonsa hyväksyneinä, nuorina ja rohkeina rakastavaisina. Dern Hazelin äitinä tuo hahmoonsa sopivaa lämpöä ja toiveikkuutta tilanteen toivottomuuden huomioon ottaen, kuten myös Trammell huolehtivan isän roolissaan. Yksi asia tosin nakertaa elokuvan uskottavuutta: Hazel näyttää liian terveeltä ja hyvävointiselta ollakseen vakavasti sairastunut, hiljakseen kuolemaa tekevä nuori nainen. Tähtiin kirjoitettu virhe on vasta Josh Boonen kolmas ohjaustyö, mutta onnistuu silti tekemään lähtemättömän vaikutuksen.

Elokuvan rankasta aiheesta huolimatta tarinassa on positiivinen pohjavire, joka nostaa kirpeässä suloisuudessaan kyyneleet katsojansa silmiin.

PS. Suosittelen elokuvaa kaikille, joille kyynelkanavien avautuminen ei ole ongelma.

Arvostelu: XXXXX

Unelmien pelikirjaa etsimässä

Mielisairaus on vakava asia, mutta vakaviakin aiheita voi elokuvassa ryydittää huumorilla. David O. Russelin käsikirjoittama ja ohjaama kahdeksan Oscarin ehdokas Unelmien pelikirja (2012), alkuperäiseltä nimeltään Silver Linings Playbook, käyttää tarinan kerronnassaan komediaa surutta hyväkseen. Tässä draaman ja romcomin aineksia sekoittavassa, aidosti hauskassa indie-elokuvassa on hulluille hyväntahtoisesti nauravan huumorin seassa myös pieniä, koskettavia hetkiä kuin timantteja hiekassa.  

Bradley Cooperin esittämä arvaamaton, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä ex-opettaja Pat Solitano vapautetaan mielisairaalasta oikeuden määräämän 8 kuukauden hoitojakson jälkeen vanhempiensa holhouksen alaiseksi. Painoaan sairaalassa himourheilulla pudottanut Pat yrittää vimmatusti todistaa yhteiskuntakelpoisuutensa korjatakseen välinsä vaimonsa kanssa, kun kuvaan astuu Oscar-voittaja Jennifer Lawrencen tulkitsema nuori, kaunis ja ensi alkuun vielä Patiakin kajahtaneemmalta vaikuttava Tiffany.

Kulmikkaan ja suorasukaisen Patin sekä kiihkeällä liekillä palavan Tiffanyn ensikohtaamisessa tuttavapariskunnan illallisilla Tiffany ottaa ohjat käsiinsä, mikä ei Patia alkuun miellytä. Tiffany ei kuitenkaan anna periksi Patin suhteen ja kaksikosta sukeutuu varsin omalaatuiset ystävykset lenkkeilyn sekä yhteisen projektin parissa puuhatessa. Soppaa ovat sekoittamassa myös Patin neurootikko-isä Pat Sr. (Robert de Niro), poissaolollaan loistava vaimo Nikki sekä potilastoveri Danny, jota esittää koomikko Chris Tucker.

Elokuvassa amerikkalainen jalkapallo nousee keskeiseen rooliin, sillä Pat Sr. on taikauskoinen vedonlyöjä, joka pitää poikaansa Patia Philadelphia Eagles-paidassaan vastentahtoisena onnenkalunaan. Luonnollisesti tämä aiheuttaa kitkaa isän ja pojan välille, jota Patin äiti Dolores (Jacki Weaver) yrittää parhaansa mukaan sovitella. Myös Patin intialaistaustainen terapeutti Dr. Patel (Anupham Kher) paljastuu yllättäen innokkaaksi Eagles-faniksi. Jenkkifutis kulkeekin tarinan juonikuviossa mukana tavalla tai toisella.

David O. Russell sukeltaa elämänmakuisessa elokuvassaan hieman pintaa syvemmälle. Tiffanyn ja Patin alun väärinkäsitysten värittämän suhdemylläkän rinnalla keskeiseksi teemaksi nousee Pat Seniorin ja Juniorin pingottunut isä-poika -suhde. Unelmien pelikirjan ihmissuhteissa on raakaa rosoisuutta, mikä tekee pinnan alla kytevästä romanssista sitäkin suloisempaa. Elokuvan edetessä Patin mielisairaus muuttaakin muotoaan hyvänlaatuiseksi mielenhäiriöksi, rakkaus kun on sekin tietynlaista hulluutta.

Arvostelu: XXXXX

UMK rokkasi ruudussa

Ile Uusivuori ja Anna Liento

Katsoin lauantaina 9.2. Ylen Uuden Musiikin Kilpailun loppuhuipennosta, joka järjestettiin nyt jo toista kertaa Suomen Euroviisuedustajan valitsemiseksi. Finaalilähetyksen pisteiden laskennan teknisestä takkuilusta huolimatta show näytti ja kuulosti kansainväliselläkin mittapuulla upealta. Lavasteet, valot, grafiikat sekä juontajien Anna Liennon ja Ile Uusivuoren asut ja stailaus puhuivat kaikki samaa kieltä. Tuloksena oli särmikäs, ajan hengessä kiinni oleva, suomalaista tyylitajua parhaimmillaan edustava kokonaisuus.

Samoin oli esitysten laita. UMK:n konsepti selkeästi toimii, sillä karsintojen ja seminfinaalin kautta finaaliin selvinneistä artisteista ja bändeistä oli kuoriutunut matkan varrella varteenotettavia viihdyttäjiä. Mikä ilahduttavinta, musiikkilajien kirjo oli laaja, vaikka perinteisiä kansanmusiikkiyhtyeitä ei luojan kiitos kattaukseen mahtunut. Useimmat esiintyjistä olivat selkeästi ottaneet onkeensa arvovaltaisten tuomareiden, Toni Wirtasen, Aija Puurtisen, Tomi Saarisen ja Redraman antamasta rakentavasta palautteesta.

Mikael Saari

Voittajaksi tuomareiden ja kansan äänestämä Krista Siegfrieds on potentiaalisin Euroviisuedustaja pitkiin aikoihin. Energinen Siegfrieds on lavalla kuin kotonaan ja tarttuvan pop-biisin Marry Me voi ennustaa saavan kymppejä muiltakin kuin ruotsalaisilta naapureiltamme. Kilpailun vaikuttavin esitys tuli kuitenkin lahtelaisen musiikkiteatteriopiskelijan taholta, kun Mikael Saari lauloi oman kappaleensa We Should Be Through. Kappaleen tulkinta oli niin väkevä, että Saarelle voi povata valoisaa tulevaisuutta laulaja-lauluntekijänä.

Kilpailussa tuomariäänien jälkeen kolmen joukkoon sijoittunut Great Wide North nosti tunnelmaa Barona Areenalla hyväntuulisella Flags-kappaleellaan. Kokkolasta ponnistavalla, neljän veljeksen muodostamalla bändillä on potentiaalia vaikka maailmanluokan areenoille asti. Tästä nelikosta kuullaan vielä tulevaisuudessa. Kilpailun kolmosen, Idols-voittaja Diandran esitys jäi latteaksi, vaikka tuomarit suitsuttivat hänen huikeaa lauluääntään. Colliding Into You ei noussut samoihin sfääreihin kuin useat muut kilpailun kappaleista.

Great Wide North

Arionin nuorten helsinkiläismuusikkojen veto Lost oli sen sijaan virkistävä tuulahdus melodista metallimusiikkia. Tuomareiden "heavy metalin Justin Bieberiksi" tituleeraama Viljami Holopainen täytti päävokalistin kengät mallikkaasti. Elina Orkonevankaan laulajan taidoissa ei ollut moittimisen sijaa. Säihkyvän punaiseen pukuun pukeutunut laulajatar svengasi nostalgiaa henkivän kappaleensa He's Not My Man läpi varmalla otteella. Asenne oli finaalilähetyksessä kohdallaan, mutta jotain jäi silti uupumaan.

Viimeisille sijoille kisassa jäivät bändit Lucy Was Driving ja Last Panda. Helsinkiläisyhtyeen Dancing All Around The Universe oli niin ikään tarttuva biisi Blink 182-vaikutteillaan maustettuna. Oululainen Last Panda nostatti fiilistä vuorollaan menevällä Saturday Night Forever -rallillaan. Kumpikin bändi hoiti tonttinsa, mutta ei herättänyt esityksellään suurempia  intohimoja suuntaan eikä toiseen. UMK:n sivuihin ja kilpailijoihin pääset tutustumaan täällä: http://yle.fi/musiikki/umk/umk2013/kilpailijat.

The Sounds revitteli Kaapelitehtaan lavalla

Lauantai-iltana Kaapelitehtaaseen kerääntyneen hipsterikansan otti haltuun ruotsalainen The Sounds energisellä lavaesiintymisellään.Kasarivivahteita musiikkiinsa sisällyttävä, punk-henkistä elektrorockia veivaava bändi tanssitti yleisöä viimeisellä Euroopan kiertueen keikallaan.

Tunnetut hitit, kuten ”No One Sleeps When I’m Awake” ja ”Living in America”, oli ripoteltu settilistassa uudemman tuotannon sekaan. Yhtyeen keulakuva, laulaja Maja Ivarsson flirttaili häpeämättömästi yleisön kanssa ja hurmasi miehet alushousuistaan, joita lensi lavalle useampia pareja.Leikkimielinen laulaja poimi ne lavalta ja ripusti ne mikkiinsä roikkumaan. 

Keikkapaikkana Kaapelitehdas ei ole parhaimmasta päästä, sillä pitkä ja kapea halli vie leijonanosan yleisöstä kauas esiintyjistä.Varsinkin takaosassa sijaitsevalle anniskelualueelle kaipaisi jonkinlaista näyttötaulua, jotta esiintyjien kasvonilmeet voisi nähdä muualtakin kuin vain eturivistä. 

Bändi puolestaan sortui miksauksessa samaan virheeseen kuin niin moni muu ennenkin: ylenmääräinen bassojyly hukutti alleen laulajan omalaatuisen karismaattisen äänen, etenkin ensimmäisten kappaleiden aikana. 

The Soundsin kiistaton energia sykki kuitenkin setin loppuun asti, Maja Ivarsson ehti jopa välissä laulattaa yleisöä bändin suomalaisen ystävän 30-vuotispäivien kunniaksi. Bändi räjäytti show’n viimeisen kappaleen aikana, samalla kun lava täyttyi fiilistelevistä faneista.