Unelmien pelikirjaa etsimässä

Mielisairaus on vakava asia, mutta vakaviakin aiheita voi elokuvassa ryydittää huumorilla. David O. Russelin käsikirjoittama ja ohjaama kahdeksan Oscarin ehdokas Unelmien pelikirja (2012), alkuperäiseltä nimeltään Silver Linings Playbook, käyttää tarinan kerronnassaan komediaa surutta hyväkseen. Tässä draaman ja romcomin aineksia sekoittavassa, aidosti hauskassa indie-elokuvassa on hulluille hyväntahtoisesti nauravan huumorin seassa myös pieniä, koskettavia hetkiä kuin timantteja hiekassa.  

Bradley Cooperin esittämä arvaamaton, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä ex-opettaja Pat Solitano vapautetaan mielisairaalasta oikeuden määräämän 8 kuukauden hoitojakson jälkeen vanhempiensa holhouksen alaiseksi. Painoaan sairaalassa himourheilulla pudottanut Pat yrittää vimmatusti todistaa yhteiskuntakelpoisuutensa korjatakseen välinsä vaimonsa kanssa, kun kuvaan astuu Oscar-voittaja Jennifer Lawrencen tulkitsema nuori, kaunis ja ensi alkuun vielä Patiakin kajahtaneemmalta vaikuttava Tiffany.

Kulmikkaan ja suorasukaisen Patin sekä kiihkeällä liekillä palavan Tiffanyn ensikohtaamisessa tuttavapariskunnan illallisilla Tiffany ottaa ohjat käsiinsä, mikä ei Patia alkuun miellytä. Tiffany ei kuitenkaan anna periksi Patin suhteen ja kaksikosta sukeutuu varsin omalaatuiset ystävykset lenkkeilyn sekä yhteisen projektin parissa puuhatessa. Soppaa ovat sekoittamassa myös Patin neurootikko-isä Pat Sr. (Robert de Niro), poissaolollaan loistava vaimo Nikki sekä potilastoveri Danny, jota esittää koomikko Chris Tucker.

Elokuvassa amerikkalainen jalkapallo nousee keskeiseen rooliin, sillä Pat Sr. on taikauskoinen vedonlyöjä, joka pitää poikaansa Patia Philadelphia Eagles-paidassaan vastentahtoisena onnenkalunaan. Luonnollisesti tämä aiheuttaa kitkaa isän ja pojan välille, jota Patin äiti Dolores (Jacki Weaver) yrittää parhaansa mukaan sovitella. Myös Patin intialaistaustainen terapeutti Dr. Patel (Anupham Kher) paljastuu yllättäen innokkaaksi Eagles-faniksi. Jenkkifutis kulkeekin tarinan juonikuviossa mukana tavalla tai toisella.

David O. Russell sukeltaa elämänmakuisessa elokuvassaan hieman pintaa syvemmälle. Tiffanyn ja Patin alun väärinkäsitysten värittämän suhdemylläkän rinnalla keskeiseksi teemaksi nousee Pat Seniorin ja Juniorin pingottunut isä-poika -suhde. Unelmien pelikirjan ihmissuhteissa on raakaa rosoisuutta, mikä tekee pinnan alla kytevästä romanssista sitäkin suloisempaa. Elokuvan edetessä Patin mielisairaus muuttaakin muotoaan hyvänlaatuiseksi mielenhäiriöksi, rakkaus kun on sekin tietynlaista hulluutta.

Arvostelu: XXXXX

UMK rokkasi ruudussa

Ile Uusivuori ja Anna Liento

Katsoin lauantaina 9.2. Ylen Uuden Musiikin Kilpailun loppuhuipennosta, joka järjestettiin nyt jo toista kertaa Suomen Euroviisuedustajan valitsemiseksi. Finaalilähetyksen pisteiden laskennan teknisestä takkuilusta huolimatta show näytti ja kuulosti kansainväliselläkin mittapuulla upealta. Lavasteet, valot, grafiikat sekä juontajien Anna Liennon ja Ile Uusivuoren asut ja stailaus puhuivat kaikki samaa kieltä. Tuloksena oli särmikäs, ajan hengessä kiinni oleva, suomalaista tyylitajua parhaimmillaan edustava kokonaisuus.

Samoin oli esitysten laita. UMK:n konsepti selkeästi toimii, sillä karsintojen ja seminfinaalin kautta finaaliin selvinneistä artisteista ja bändeistä oli kuoriutunut matkan varrella varteenotettavia viihdyttäjiä. Mikä ilahduttavinta, musiikkilajien kirjo oli laaja, vaikka perinteisiä kansanmusiikkiyhtyeitä ei luojan kiitos kattaukseen mahtunut. Useimmat esiintyjistä olivat selkeästi ottaneet onkeensa arvovaltaisten tuomareiden, Toni Wirtasen, Aija Puurtisen, Tomi Saarisen ja Redraman antamasta rakentavasta palautteesta.

Mikael Saari

Voittajaksi tuomareiden ja kansan äänestämä Krista Siegfrieds on potentiaalisin Euroviisuedustaja pitkiin aikoihin. Energinen Siegfrieds on lavalla kuin kotonaan ja tarttuvan pop-biisin Marry Me voi ennustaa saavan kymppejä muiltakin kuin ruotsalaisilta naapureiltamme. Kilpailun vaikuttavin esitys tuli kuitenkin lahtelaisen musiikkiteatteriopiskelijan taholta, kun Mikael Saari lauloi oman kappaleensa We Should Be Through. Kappaleen tulkinta oli niin väkevä, että Saarelle voi povata valoisaa tulevaisuutta laulaja-lauluntekijänä.

Kilpailussa tuomariäänien jälkeen kolmen joukkoon sijoittunut Great Wide North nosti tunnelmaa Barona Areenalla hyväntuulisella Flags-kappaleellaan. Kokkolasta ponnistavalla, neljän veljeksen muodostamalla bändillä on potentiaalia vaikka maailmanluokan areenoille asti. Tästä nelikosta kuullaan vielä tulevaisuudessa. Kilpailun kolmosen, Idols-voittaja Diandran esitys jäi latteaksi, vaikka tuomarit suitsuttivat hänen huikeaa lauluääntään. Colliding Into You ei noussut samoihin sfääreihin kuin useat muut kilpailun kappaleista.

Great Wide North

Arionin nuorten helsinkiläismuusikkojen veto Lost oli sen sijaan virkistävä tuulahdus melodista metallimusiikkia. Tuomareiden "heavy metalin Justin Bieberiksi" tituleeraama Viljami Holopainen täytti päävokalistin kengät mallikkaasti. Elina Orkonevankaan laulajan taidoissa ei ollut moittimisen sijaa. Säihkyvän punaiseen pukuun pukeutunut laulajatar svengasi nostalgiaa henkivän kappaleensa He's Not My Man läpi varmalla otteella. Asenne oli finaalilähetyksessä kohdallaan, mutta jotain jäi silti uupumaan.

Viimeisille sijoille kisassa jäivät bändit Lucy Was Driving ja Last Panda. Helsinkiläisyhtyeen Dancing All Around The Universe oli niin ikään tarttuva biisi Blink 182-vaikutteillaan maustettuna. Oululainen Last Panda nostatti fiilistä vuorollaan menevällä Saturday Night Forever -rallillaan. Kumpikin bändi hoiti tonttinsa, mutta ei herättänyt esityksellään suurempia  intohimoja suuntaan eikä toiseen. UMK:n sivuihin ja kilpailijoihin pääset tutustumaan täällä: http://yle.fi/musiikki/umk/umk2013/kilpailijat.